Vain kesällä täällä ihminen elää, mutta siunattu on myös talvi, valkoinen, hiljainen, puhdas...

Hiplottelu ja eläminen on piettävä aina mielessä.

Rakastan arkea, jatkuvaa arkea, rakastan tapahtumattomuutta, ei kuitenkaan Oblomovin mitassa. Kunpa ei tarvitsisi lähteä minnekään. Saisinpa elää yksitoikkoista elämää lukien ja miettien.

Monet uskovat, että voitto on saatu, kun jotakin on murskattu, tuhottu ja tapettu. Kuitenkin parhain voitto on yksilön voitto itsestään oman minuutensa suljetussa holvissa, ja hyvä saavutus on myös oivaltaa maailmankaikkeuden mahtava suuruus.

Kumppanukset painivat kotvasen, ja kävi niin kuin luonto säätää, he väsyivät ja hellittivät otteensa. Mikään uskonto tai oppi ei tästä suurestikaan kostunut, kukaan leski ei tullut autetuksi eikä kansantulo lisääntynyt, ei saavutettu moraalista voittoa eikä muutakaan voittoa, koska luomakunta ei tunne mitään ehdotonta tai lopullista voittoa, ja ihmisellä ei ole mitään varmaa tietoa, ei edes aavistustakaan siitä, mitä hänen oikeastaan pitäisi voittaa.

Murhe on se, miten vähän valinnan varaa on heikolla, tyhmällä miehellä tässä maailmassa.

Miehen maailma on kylmä, absurdi ja toivoton (jos on vähänkään älyä päässä).

Tässä ihmiselossa oppii, jos on oppiakseen, huomaamaan lainomaisia jaksoja, jotka vuorottelevat jokseenkin säännöllisesti. Elämä on kuin aallokkoa, kuin sinertäviä, ihania kukkuloita ja synkkiä, hallaisia notkoja. Joskus olet huipulla, kunnes huomaat yllättäen tarpovasi synkkää korpea ja kiskovasi jalkojasi irti imevästä murasta.

Automaatio huolehtii siitä, ettei tulevaisuudessa töitä tarvitse tehdäkään. Ja lämpimänsä siitäkin saa, kun pujottelee ja syöksyy Lapissa, ajaa moottoripyörällä ja autolla, hiihtää vesisuksella ja heiluu diskoteekissa.