40 Quotes About Rakkaus

Ei ollut tarkoitus. Olin täysin väärässä. Siinä mitä tein mutta ennen kaikkea siinä mitä sanoin: sanat oli tarkoitettu toiselle ihmiselle. Usko minua nyt, koska uskoit minua aikaisemmin: olet kaunis ja täydellinen, enkä tarkoittanut mitään, mitä sanoin. Olin väärässä, tein virheen, eikä kukaan olisi ikinä voinut olla enemmän väärässä kuin minä.

Kolmannella kymmenellään hän oli ajoittain luonut katseen ystäviinsä ja tuntenut niin puhdasta, syvää tyytyväisyyttä, että oli toivonut maailman heidän ympärillään yksinkertaisesti lakkaavan olemasta, ettei kenenkään heistä tarvitsisi siirtyä eteenpäin siitä hetkestä, jossa kaikki oli tasapainossa ja hänen kiintymyksensä heitä kohtaan täydellistä. Mutta niin ei tietenkään koskaan käynyt: silmänräpäystä myöhemmin kaikki oli toisin, ja hetki haihtui vähin äänin.

Taikka sitten saatan kuvitella että sinä tulet taloon enkä minä huomaa sinua, tunnen vain kun tartut minuun takaapäin ja hengityksesi kiristää niskani kananlihalle, ja sitten minä käännyn ja siinä sinä olet, tukevana kuin kivipylväs ja niin uskomattoman kauniina, kuin kesän tulvana talven sydämessä, lasipintaisena järvenä aavikon keskellä, jonakin juuri niin loistavana ja merkillisenä ettei sitä ole mahdollista pukea sanoiksi.

Tämä on elämäni täydellisin päivä, ajattelen, ja sinä iltana tuntemamme ilo, tiedämme niin molemmat, tunne kun suutelen hänen niskaansa, ihminen joka olen haistaessani hänen hiuksiaan, katseet jotka toisiimme luomme, parvekkeen pöydälle lasketun oluen maku, se miten huulemme koskettavat toisiaan sillä hetkellä, sammuvan illan liekissä, se ei pääty koskaan vaikka mikään siitä ei ole läsnä enää huomenna.

Kuka tahansa voi rakastaa jotakin koska. Se on yhtä helppoa kuin pennin pistäminen taskuun. Mutta että rakastaa jotakin siitä huolimatta. Että tuntee virheet ja rakastaa niitäkin. Se on harvinaista, puhdasta ja täydellistä.

Kyllä pitää naisihmisen olla tarkkana öljytukkaisten öljykurkkujen kanssa. Lupaavat lämpöiset kylvyt, mutta eivät kerro missä aineessa ovat parhaat vuotensa uineet.

Menen Horacen luo ja puristan hänenkin kättään. En pysty sanomaan mitään, koska tunnen jollakin merkillisellä tavalla rakastavani häntä ja toivon että hän olisi isäni, eikä silloin ole helppo puhua. Hän ei sano mitään koska tietää hyvin että tällaisina hetkinä sanoilla ei ole merkitystä. Hän vain taputtaa minua olalle, ja viimeinen mitä Port Warehousesissa kuulen on Eddie Lynchin ääni kun hän sanoo miehille takaisin töihin siitä, senkin vetelä mulkkulauma.

Tajuan, samalla tavalla kuin tajutaan että aurinko paistaa tai että koivuihin on ilmestynyt silmuja, että tässä on ihminen jonka kanssa haluan olla. Tässä hän on. Hän jota odotin päivisin yliopiston ruokalan nurkkapöydässä ja öisin kapeassa sängyssäni, katossa häälyviä varjoja katsellen. Ja nyt kun hän on tässä, tuijotan häntä kestohymy kasvoillani, avuttomana kuin ystävällinen alkuasukas viidakkoon eksynyttä antropologia. Nytkö minä rakastun? Nytkö se tapahtuu? Näin helposti?

Miten ihanaa on se, ettei voi koskaan täysin ymmärtää. Ymmärtäminen on yliarvostettua. Ymmärtämättömyys jättää tilaa sille sadulle, jota rakkaus aina on. Voin täyttää haluamillani ominaisuuksilla tyhjät kohdat kuin elokuvan katsoja, joka saa tietää henkilöstä vain juonen kannalta tarpeelliset ominaisuuden, loppu on kuviteltava.